Anteeksiannon tiede: Kannattaako anteeksianto aina ja voiko sitä harjoittaa?

Olemme arvioineet tämän tekstin väitteiden perustuvan lupaavaan tutkimusnäyttöön. Lisätietoa klikkaamalla.

Olin pikkupoikana rämäpäisessä partiolaislaumassa. Ryhmänjohtajillamme ei ollut hauskaa, kun eräällä kerralla kirkon pihalla linkosimme maasta hölmön hauskasti esineitä ja kiviä eri suuntiin. Piti päästä sisälle, mutta pikkupoikalauma vain rymysi ja ilkkui. Viime hetkellä ennen sisään astumista onnistuin tekemään emämunauksen. Jotenkin mystisesti heittämäni tai jonkinlaisella katapultilla linkoamani kivi osui vahingossa maaliin. Se napsahti suoraan partionjohtajaamme kalloon.

Kun meitä johtanut yläkoululainen nassikka ilmeisen tuskaisena vääntelehti ympäri, pystyin tuntemaan ihon hikoilevan ylläni. Olinko onnistunut huomaamattani ampumaan surmanlaukauksen. Tulisiko kohta tupenrapinat kohdalleni? Mitä vanhempani ja muut ajattelisivat minusta tämän jälkeen?

Tapahtuman herättäneenä mykistyin läpikotaisin, mutta vireeni muuttui kohta pahoitteluvireelle. Yritin osoittaa kaikella voimallani ja anteeksipyyntöjen mahdilla, että en ollut tarkoittanut tätä ja tämä kavala sattuma oli vain ajanut minut tuskalliseen tilanteeseen. Silti pidin varmana, että nyt jotain järisyttävää ja kohtalokasta oli tullut poikkiteloin elämäni ajoradalle.

Olisi ollut täysin mahdollista, että muutenkin kireässä tilanteessa vähän vanhempi pojankloppi olisi käynyt kimppuuni yhtä rajusti kuin mitä itse olin vahingossa tullut tehneeksi hänelle. Kun tilanne rauhoittui, sain kuitenkin kokea yllätyksen. Vihan tai satikutin sijaan ryhmänjohtaja antoi anteeksi.

Minusta puolestaan tuli partioryhmäni lauhkea ystävällinen lammas. En enää osallistunut meuhkaamiseen, vaan kiltisti tein mieluummin aina käskettyjä asioita partionjohtajani elämäntyytyväisyyden iloksi. Onneni oli, että partionjohtaja näki miten pahoillaan olin tilanteesta ja pystyi reagoimaan tähän oikein. Mitään yhtä hyvää tuskin olisi seurannut, jos minut olisi laitettu julkisen satikutin kohteeksi ja myöhemmin olisin itkenyt vanhemmilleni ja lopettanut partion.

Anteeksianto – Tutkitusti hyvää elämää ja ihmissuhteita

Onneni oli se, että partionjohtajani oli valmis antamaan anteeksi. Anteeksiantaminen on parempi kuin katkeruus, kosto, nöyryytys tai välinpitämättömyys sekä anteeksiantajalle, että satuttajalle[0]. Me kaikki olemme epätäydellisiä ja toimimme joskus väärin toisiamme kohtaan. Anteeksianto tarjoaa portin yhteiseen tulevaisuuteen.

Kymmenistä tutkimuksista koostetut meta-analyysit[i] maalaavat kuvaa siitä, että ihmiset, jotka uskaltavat antaa anteeksi, saavat useammin myös anteeksipyynnön takaisin, kokevat enemmän myötätuntoa, elämäntyytyväisyyttä ja positiivisia tunteita ja vähemmän vihaa, masennusta, ahdistusta ja stressiä.

Edelliset tutkimukset eivät kuitenkaan kerro seuraako anteeksiannosta hyvinvointia saati miten anteeksiantoa voi kehittää. Tätä varten tutkijat ovat pyrkineet rakentamaan harjoitusohjelmia, jotka todella auttavat ihmisiä anteeksiantamaan paremmin.

Eräässä tutkimuksessa 259 menneisyyden traumasta kärsivää aikuista osallistuivat 6 viikon anteeksiantointerventioon. Joukko jaettiin satunnaisesti harjoitteita tekevään ryhmään ja kontrolliryhmään, joka ei tehnyt harjoitteita. Harjoitteisiin kuului muun muassa mielikuvaharjoittelua ja meditaatiota. 4 kuukautta ohjelman jälkeen anteeksiantoa harjoittaneet arvioivat kokevansa numeerisella asteikolla enemmän positiivisia tunteita ja vähemmän stressiä kuin kontrolliryhmä.

Anteeksiannon harjoitusohjelmiin osallistumisen on parantanut hyvinvointia niin parisuhteessa elävillä, insestin tai vakavan hyväksikäytön uhreilla, college-opiskelijoilla, vanhuksilla kuin psyykkisistä sairauksista kärsivillä[ii]. Anteeksianto ei ole pilleri, joka kaivetaan kätköstä vain sopivan tilaisuuden tullen. Se on kehitettävissä oleva monipuolinen taito, josta on hyötyä niin kaverin myöhästymisten kuin kohdatun väkivallan käsittelyssä.

Todella vahvan tason näyttöä anteeksiannon puolesta tarjoaa harjoitetutkimuksia koonneita meta-analyyseja koonnut kirjallisuuskatsaus. Sen perusteella anteeksiannon harjoittaminen lupaavasti vähentää ahdistusta ja masennusta ja lisää toivoa elämään terveydenhuollon potilailla[iii].

Anteeksianto pähkinänkuoressa

Anteeksiantaminen voi pintapuolin vaikuttaa ihan siistiltä jutulta. Mutta eikö sen ansaitse vain katuva ihminen? Eikö se päästä toisen kuin koiran veräjästä? Harvemmin. Tutkijoiden keskuudessakin on esitetty kritiikkiä, että anteeksianto ei saa johtaa itsensä syyllistämiseen tai pysymiseen parisuhteessa, jossa toinen jatkuvasti on epärehti. Kuitenkin edellisen kappaleen kuvaamat tutkimuskoosteet tarjoavat voimakasta tukea anteeksiantamisen pitkän aikavälin hyödyistä omalle hyvinvoinnille jopa riippumatta siitä, kuinka paljon syyllinen katuu. [iv] Anteeksianto tulee vain ymmärtää uudella tavallista rakentavammalla tavalla.

Rakentavan anteeksiantamisen sydäntä ovat tutkijoiden mukaan rikkomuksen näkeminen realistisesti, kyky luopua vihasta ja katkeruudesta loukkaajaa kohtaan ja kyky tuntea myötätuntoa itseä satuttanutta henkilöä kohtaan[v].

Anteeksiantavaisuutta ei ole loukkauksen ohittaminen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos ystävä kertoi pahaa sinusta selän takana, anteeksiantavaisuus ei ole ihan sama meininkiä, jossa hyväksytään ystävän ilkeydet, koska niille ei voi mukamas tehdä mitään. Anteeksiantamiseen kuuluu loukkauksen näkeminen realistisesti toisen tekoa liioittelematta tai vähättelemättä. Anteeksiantaminen ja samanaikainen hyvityksen vaatiminen toiselta on täysin yhteensopivaa.

Anteeksiantavaisuutta ei ole nimellinen se on ok sanan heittely, vaikka omassa sydämessä palaa kytevä vihan tuli. Jos ystävä osoittaa aitoa anteeksipyytämistä pitkästi ja hartaasti, ei anteeksiantamiseen kuulu kuukausien piilovittuilu ystävälle ja hänen siirtäminen syrjemmälle elämässä. Todellinen anteeksianto on luopumista kokonaan vihasta ja katkeruudesta, vaikka toinen ihminen ei tätä ehkä edes ansaitsisi.

Toisaalta anteeksiantaminen ei vaadi aina sovintoa, toisen ihmisen kanssa elämistä tai hänen kohtaamistaan tilanteen jälkeen. Jos ystävä olisikin hakannut sinut, ei sinun tarvitsisi anteeksi antaaksesi jatkaa ystävyyssuhdetta. Anteeksiantaminen tapahtuu oman pään sisällä. Siihen kuuluu yleensä kyky omassa mielessä tuntea myötätuntoa syyllistä ihmistä ja hänen niitä vaikeuksiaan kohtaan, jotka ajoivat rikkomukseen.

Anteeksianto on ehkä kiva juttu, mutta miten siinä voi tulla paremmaksi?

On helppo sanoa, että ole parempi ihminen, rakastavampi ihminen tai anteeksiantavaisempi ihminen. Kukapa ei tällaiseksi haluaisi. Mutta kun naapurin kersa käy hermoille, puoliso tekee tyhmyyksiä tai hyvä ystävä vähät välittää luottamuksesta, on tunnekohun keskellä anteeksianto helpommin tutkimusspekuloitu kuin tehty. Hyvät ajatukset ovat tyhjää puhetta, jos ei ole konkreettisia tekniikkoja päästä näissä eteenpäin.

Onneksi innovatiiviset tutkijat ovat löytäneet konkreettisia harjoitteita helpottamaan anteeksiantamista.

Erityisen tehokkaiksi ovat osoittautuneet interventiot, joissa anteeksiantaminen ymmärretään monivaiheiseksi prosessiksi, joka vie aikaa. Anteeksiannon sinua loukannutta ihmistä kohtaan ei tule eikä pidä tapahtua päivässä tai silmänräpäytyksessä. Anteeksiantaminen ei ole juoksuspurtti vaan monia päiviä kestävä ja muuttuvista urheilulajivaiheista koostuva triathlon.[vi]

Anteeksiantamisen prosessissa tärkeää on erityisesti palauttaa loukkaus kirkkaasti mieleen, myötätunnon tunteminen loukkaajaa kohtaan, päättäminen antaa anteeksi ja anteeksiantamattomuuden tunteiden voittaminen.[vi]

Luottamuksen pettäneelle ystävälle antaminen anteeksi voi esimerkiksi tarkoittaa päivien prosessia. Ensimmäiseksi henkilö voisi palauttaa loukkauksen mieleensä. Aluksi henkilö voi kokea voimakkaita kiukan ja katkeruuden sekaisia tunteita. Mutta kun hän pallottelee asiaa mielessään riittävästi, mindfulnessin hengessä tunteet rauhoittuvat ja henkilö alkaa nähdä laajemmin asian hyvät ja huonot puolet. Toiseksi seuraa ehkä myötätunto sitä kohtaan, että ystävä kuitenkin on aiemmin ollut luottamuksen arvoinen ja että kaikki tekevät virheitä. Kun henkilö näkee parin päivän päästä katuvan ystävänsä tätä ehkä seuraa se, että hän pystyy tekemään päätöksen antaa totaalisesti anteeksi ystävälleen. Ja vaikka useita päiviä tämän jälkeen tietty katkeruus vielä kalvaa mielessä, systemaattinen pyrkimys voittaa anteeksiantamattomuuden tunteet luo lopulta vahvaa pohjaa uudistuneelle ystävyyssuhteelle.

Harjoite – 9 askelta anteeksiantamiseen

Anteeksiantamisen ykköstutkijoita maailmassa on Frederic Luskin, joka vetää Stanfordin yliopiston tutkimusprojektia aiheesta. Hän on kuvannut edellisten kappaleiden tutkimuslöydösten tuella seuraavat vaiheet[vii] helpottamaan anteeksiantoa.

Jos käsittelet jotain isompaa loukkausta, sinun kannattaa käyttää reilusti pitkä aika seuraavaien vaiheiden miettimiseen. Vaiheet voi käydä läpi useana päivänä tai vaiheet 1-3, 4-6, 7-8 ja 9 eri päivinä. Vaikka sinulla ei olisi nyt anteeksiantoprosessia meneillään, lista on tallennettuna oivallinen muistilista pahan päivän varalle.

1. Kerro tarkalleen, mitä tapahtui ja miltä sinusta tuntui ja miksi se ei ollut oikein. Tässä voi olla apuna  rakentavan vuorovaikutuksen HTTP-kaavaa.
2. Muista, että anteeksianto tapahtuu sinun itsesi vuoksi eikä kenenkään muun.
3. Anteeksianto ei tarkoita välttämättä sovinnon tekemistä eikä teon katsomista läpi sormien. Olet etsimässä mielenrauhaa.
4. Etsi hyödyllistä perspektiiviä tapahtuneeseen. Tunnista, että pääasiallinen ahdistuksesi tulee sattuvista tunteista, ajatuksista ja fyysisestä tolaltaan menemisesta, ei siitä, mikä loukkasi tai satutti sinua 10 minuuttia tai 10 vuotta sitten. Anteeksianto auttaa parantamaan nuo sattuvat tunteet.
5. Kun tunnet olevasi poissa tolaltasi, kokeile stressin hallintamenetelmiä, esimerkiksi mindfulness-harjoittelua.
6. Lakkaa odottamasta toisilta ihmisiltä sitä, mitä he eivät aio tehdä.
7. Suuntaa energiasi toisiin tapoihin saavuttaa haluamasi asiat riippumatta kokemuksesta, joka loukkasi sinua. Loukkaantumisen vatvominen mielessä ei auta.
8. Muista, että paras kosto on se, että menestyt elämässä. Sen sijaan, että suuntaat huomiosi loukkaantumisen tunteisiisi ja siten annat loukkaajallesi yhä valtaa elämästäsi, opettele etsimään rakkautta, kauneutta ja ystävällisyyttä ympäriltäsi.
9. Korjaa vääryyden kokemisen tarinaasi nyt muistuttamaan sankarillisesta päätöksestäsi antaa anteeksi.

Aiheesta syvemmin kiinnostuneelle artikkelin lopusta löytyy vielä lähdeviitteitä ja artikkelin huomiot.

Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.

Advertisement

Kasvun asenteella kohti menestystä

Olemme arvioineet tämän tekstin väitteiden perustuvan lupaavaan tutkimusnäyttöön. Lisätietoa klikkaamalla.

Sarah Constantin kirjoittaa esseessään ”Errors vs. Bugs and the End of Stupidity” siitä, miten hänen pianonsoiton opettajansa oli ajoittain järjestänyt hänelle yksityistunteja oman opettajansa Phil Cohnin kanssa. Virheitä tehdessään Constantin oli kokenut itsensä huonoksi soittajaksi ja hävennyt sitä, että tuhlasi mestarisoittajan aikaa. Mutta Cohn ei ollut koskaan vaikuttanut kärsimättömältä. Sen sijaan hän oli laittanut Constantinin tekemään harjoituksia, joilla hän oppisi pois väärästä kädenasennosta tai liikesarjasta, joiden syytä virheet olivat.

Tämä oli Constantinille uutta. Hän oli aina ajatellut virheidensä johtuvan siitä, että oli ”huono pianonsoitossa” tai ettei hän ”ollut harjoitellut tarpeeksi ahkerasti”. Hänelle ei ollut tullut mieleen, että väärän koskettimen painamisella olisi aina konkreettinen fysikaalinen syy. Juuri ennen virhepainallusta hänen sormensa olisivat asennossa, joka tekisi sen painalluksen väistämättömäksi. Ja sormien päätymisen siihen asentoon voisi korjata tekemällä tarkoituksellisesti sopivia harjoituksia.

Constantin päätyy tästä siihen, että ilmaukset kuten ”olen huono pianonsoitossa” tai ”olen laiska” ovat oikeasti tapoja sanoa ”pärjään pianonsoitossa huonosti enkä tiedä miksi” / ”en saa täytettyä velvollisuuksiani ajoissa enkä tiedä miksi”. Kun ymmärryksensä saa muutettua muotoon ”pärjään pianonsoitossa huonosti koska olen oppinut liikesarjan, jonka lopuksi sormeni jäävät väärään asentoon” tai ”en saa täytettyä velvollisuuksiani ajoissa koska minulla on huono kalenterijärjestelmä”, ei asia enää tunnu henkilökohtaiselta puutteelta. Se tuntuu ongelmalta, joka vaikuttaisi vääjäämättömästi samalla tapaa keneen tahansa. Siitä tulee asia, johon löytyy konkreettinen korjausväline. Ei ole huonoja ihmisiä, on vain erilaisia syitä, miksi jokin asia ei aina toimi.

Tämä on voimakas ajattelutapa. Kun sen on kunnolla omaksunut, alkaa ongelman kohdatessaan vaistomaisesti miettiä, mitkä tekijät aiheuttavat tämän ongelman, ja miten ne saisi korjattua? Constantin oli ajatellut itseään huonona soittajana ja hävennyt sitä, mutta ongelmat muuttuivat heti käsiteltäviksi, kun niiden alla piilevät syyt paljastuivat.

Tutkimustiedolla kasvamaan kohti parempia asenteita

Constantinin kuvaamaan ajatteluun kuuluu olennaisena osana ajatus siitä, että omat kyvyt ja rajoitukset eivät ole pysyviä tai muuttumattomia, vaan itseään voi aina kehittää ja parantaa. Vastakkaista näkemystä voisi luonnehtia uskona siihen, että omat kyvyt ovat pysyviä, että sisäsyntyisiä ominaisuuksiaan ei voi juuri kehittää, ja että kaikessa pärjäämisessä on kyse lähinnä siitä, oliko valmiiksi älykäs vai ei.

Nämä kuvaukset ovat lähes samat kuin psykologi Carol Dweckin määritelmät kasvun asenteelle (growth mindset) ja muuttumattomuuden asenteelle (fixed mindset) [1]. Kasvun asenne ei tarkoita uskoa siihen, etteikö sisäsyntyisillä ominaisuuksilla olisi mitään merkitystä. Sen sijaan se tarkoittaa uskoa siihen, että itseään voi aina kehittää merkittävästi alkuperäisistä lähtökohdistaan pidemmälle.

Dweckin tutkimuksissa ihmiset, joilla on joko ollut kasvun asenne tai joita on johdatettu ajattelemaan kasvun asenteen kautta, ovat pärjänneet huomattavasti paremmin haastavissa tehtävissä kuin ihmiset, joilla on ollut muuttumattomuuden asenne.

Yhdessä alkuperäisistä tutkimuksista joukolle koululaisia annettiin aluksi joukko helppoja tehtäviä ratkottavaksi, ja he saivat jälkikäteen kehuja siitä miten hyvin olivat ratkoneet niitä [2]. Osalle sanottiin lisäksi, että heidän oli täytynyt olla hyvin älykkäitä saadakseen ongelmat oikein. Toiselle osalle sanottiin, että heidän oli täytynyt tehdä lujasti töitä, ja kolmannelle ei sanottu mitään yleisen myönteisen palautteen lisäksi. Myöhemmissä tarkoituksellisen mahdottomissa tehtävissä ne koululaiset, joiden älykkyyttä oli kehuttu, jaksoivat yrittää huomattavasti lyhyempään, nauttivat tehtävistä vähemmän, ja pärjäsivät myös huonommin myöhemmissä ei-mahdottomissa tehtävissä.

113 erillistä tutkimusta ja yli 28 000 koehenkilöä 10 eri maasta kattanut meta-analyysi [3] osoitti että:

• Ihmiset joilla oli kasvun asenne asettivat useammin tavoitteeksi oppimisen tai onnistumisen, siinä missä ihmiset joilla oli muuttumattomuuden asenne pyrkivät useammin näyttämään hyvältä muiden silmissä.
• Asioita tehdessään ihmiset joilla oli kasvun asenne valitsivat enemmän strategioita, jotka auttoivat heitä ratkomaan vastaantulevia ongelmia. Ihmiset joilla oli muuttumattomuuden asenne valitsivat enemmän strategioita, jotka tekivät asiat heille vaikeiksi, jotta he voisivat sitten syyttää ulkoisia olosuhteita epäonnistumisestaan.
• Ihmiset joilla oli kasvun asenne kokivat vähemmän kielteisiä tunteita ja uskoivat enemmän onnistumiseensa.
• Yllämainituista tuloksista vähentyneet kielteiset tunteet, suuremmat odotukset onnistumisesta, ja ratkaisukeskeisten strategoiden valitseminen auttoivat ihmisiä kaikkein eniten tavoitteissaan.

Monet aiemmat tutkimukset ovat rajoittuneet suhteellisen pieniin kokeisiin laboratorio-olosuhteissa. Tuore 13 yhdysvaltalaista lukiota ja 1594 oppilasta kattanut tutkimus [4] kuitenkin totesi, että lyhytkin kasvun asennetta kehittävä verkkokurssi sai nostettua alisuoriutuvien (mutta ei kaikkien) oppilaiden oppimistuloksia kouluolosuhteissa.

Kasvun asenteen työvälineitä

Täydennä lause: ”En ole sellainen ihminen, joka osaisi…” Useimmilla ihmisillä löytyisi tähän jotain – oli kyse sitten julkisesta esiintymisestä, tanssimisesta, urheilemisesta, ruuanlaitosta, matematiikasta, tietotekniikasta, tuntemattomille puhumisesta, piirtämisestä tai kirjoittamisesta, tai jostain muusta. Mutta sen sijaan että ajattelisit olevasi pysyvästi kykenemätön johonkin, löytäisikö vaikeuksien takana olevat syyt? Vasta kun tiedät ongelmien syyn, pystyt aidosti arvioimaan sitä, olisiko niiden korjaaminen liian haastavaa.

”Syyajattelu” on olennainen osa Murphyjitsua, jossa pyritään systemaattisesti paikallistamaan ja korjaamaan mahdolliset epäonnistumisen syyt tulevaisuudensuunnitelmissaan. Lopettamalla itsensä ajattelemisen ”huonona” voi myös kehittää itsemyötätuntoaan. Samoin neljän askeleen kaavassa etsitään konkreettisia täyttymättömiä tarpeita, jotka ovat huonon olon syynä.

Mitkä ovat ne asiat, jotka tällä hetkellä tuottavat elämääsi eniten tyytymättömyyttä? Mitä syiden niiden takana voisi olla, ja mitä niille voisi tehdä?

Kaksi mahdollista toteutusaikomusta omaksuttavaksi:

• ”Kun huomaan käyttäväni itsestäni arvottavaa sanaa kuten huono, laiska, tyhmä, vastuuton, jne., muotoilen ajatukseni uudelleen siten, etten käytä sitä sanaa, ja koetan löytää konkreettisen syyn sille miksi minulla on vaikeuksia”.
• ”Kun huomaan ajattelevani tai sanovani etten ole sellainen ihminen joka osaisi asiaa X, muutan sanani muotoon ’en ole vielä sellainen ihminen joka osaisi asiaa X’.”

Kohti superkasvua

Muuttumattomuuden asenteen mukana tulee usein tunne siitä, että pitäisi välttää tekemästä virheitä muiden nähden. Jos kerran ihmisillä on tietty pysyvä taitotaso, niin on noloa paljastaa muille, miten huono onkaan. Tästä ajattelutavasta voi olla vaikea luopua vielä senkään jälkeen, kun sen on järjen tasolla tiedostanut virheelliseksi. Silloin voi olla hyödyllistä ajatella asiaa toisesta näkökulmasta.

Anna Salamonilla oli tapana epäröidä tyhmien kysymysten esittämistä tai uusien taitojen kokeilemista julkisesti. Hän koetti päästä tästä yli vakuuttamalla itselleen, ettei muiden ihmisten mielipiteellä ollut väliä. Se ei kuitenkaan toiminut hirveän hyvin.

Sitten hän päätti piirtää kuvan siitä, miten nopeasti hän uskoi kehittyvänsä sellaiseksi, joka tekisi muihin ihmisiin vaikutuksen.

Sininen käyrä edustaa hänen arvaustaan siitä, miten nopeasti hän kehittyisi jos hän keskittyisi näyttämään aina hyvältä. Ruskea käyrä edustaa taas sitä, miten nopeasti hän alkaisi näyttää muiden silmissä hyvältä, jos hän tekisi virheitä mahdollisimman nopeasti ja usein. Aluksi hän vaikuttaisi huonommalta, mutta hän oppisi nopeampaa, päihittäen sinisen käyrän ennen pitkää.

Näin ajattelemalla hänen ei enää tarvinnut valita hyvältä näyttämisen ja kehittymisen välillä, vaan pelkästään sen väliltä, vaikuttaako hyvältä ja osaavalta nyt – vai vielä paremmalta ja osaavammalta tulevaisuudessa.

Kumman sinä haluat valita?

Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.