Vertaisohjaus – miten tukea ja auttaa ystäviäsi?

Pronssinen merkki – Olemme arvioineet tämän tekstin väitteiden perustuvan alustavaan tutkimusnäyttöön. Lisätietoa klikkaamalla.

Tapasin Oliverin hostellihuoneessa Berliinissä. Tulin sisään ovesta, ja hän ja porukka muita istuivat sängylläni keskustelemassa filosofiasta. Koska olin juuri saapunut lesswrong-verkkoyhteisön miittiin, jokin tämänkaltainen oli ollut odotettavaakin, ja liityin mukaan pohtimaan manipuloimisen määritelmää ja eettisyyttä. Seuraavana päivänä hän veti muistitekniikoita ja oppimista käsitteleviä työpajoja, enkä voinut lähteä tapaamisesta ennen kuin olin kertonut miten paljon olin pitänyt hänen lämminhenkisyydestään ja innostuneisuudestaan.

Pysyttelimme yhteydessä Suomeen palattuanikin. Eräänä päivänä hän mainitsi hänellä olevan stressiä ja haasteita, joista hänen olisi hyvä keskustella jonkun kanssa. Tarjouduin soittamaan hänelle videopuheluita ja toimimaan kuuntelijana. Koska hän ei tahtonut tehdä tapaamisista liian yksipuolisia, sovimme että kuuntelisin häntä puolet ajasta. Toisen puolen ajasta hän taas kuuntelisi minun kertoessani omasta elämästäni.

Puhuimme siitä mitä viime viikolla oli tapahtunut, ja erityisesti siitä, mitä haasteita meillä oli, miten aioimme päihittää ne ja mitä suunnittelimme tekevämme elämällämme seuraavaksi. Kumpikin kuunteli vuorollaan, esitti tarkentavia kysymyksiä, ja tarjosi tukea ja myötätuntoa. Haluttaessa esitimme kommentteja. Suunnitelmien ja unelmien säännöllinen käsitteleminen auttoi pitämään ne kirkkaana mielessä. Vaikeuksien kestäminenkin oli helpompaa, kun tiesi aina että pian olisi tapaaminen jossa niistä voisi puhua.

Vaikka emme sitä sillä nimellä kutsuneetkaan, se mitä Oliverin kanssa teimme oli ns. vertaisohjausta (vertaiscoachausta, peer coaching), joka on tutkittu elämänparannustekniikka. Ohjaus on keskustelua, jossa ohjaaja tukee ohjattavan pyrkimystä kehittää toiminta- ja ajattelutapojaan ja ratkaista ongelmiaan. Ohjaaja ei pyri tarjoamaan ratkaisuja, vaan auttaa ohjattavaa löytämään omat ratkaisunsa.

Miten ohjata?

Pyri kysymään ja ymmärtämään, älä ehdottamaan.

“Sain paljon siitä, että pystyin heittämään ihmisille ideoita ilman pelkoa siitä, että he tuomitsisivat tai koettaisivat tarjota neuvoja tai ratkaisuja. Saatoin vain tulla vertaisohjausryhmään ja alkaa puhumaan jostain päässäni olleesta ajatuksesta, ja 20 minuuttia myöhemmin minulla oli siitä tosi hyvä olo, vaikken aiemmin edes tiennyt mitä sanoisin siitä. Koin sen todella hyödylliseksi.” — erääseen vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, s. 98]

Toisen kertoessa ongelmistaan tulee herkästi kiusaus ehdottaa niihin ratkaisua. Pahimmillaan huono ehdotus kuitenkin tuottaa kuulijassa sen olon, ettei toinen ymmärrä hänen tilannettaan ollenkaan. (Miten monta kertaa olet itse kokenut tämän?) Ohjauksessa pyritään ensisijaisesti tukemaan toista omien ratkaisujensa löytämisessä, sen sijaan että ohjaaja kertoisi miten asiat tulee ratkoa.

Hyvä ohjaaja on valmis käyttämään paljon aikaa ollen vain hiljaa ja kuunnellen tarkkaavaisesti. Ehdotusten sijaan hän esittää ensisijaisesti kysymyksiä, jotka auttavat häntä sekä ohjattavaa ymmärtämään tilanteen paremmin. Hän pyrkii myös ajoittain tiivistämään ohjattavan siihenastiset sanottavat omin sanoin, sekä ilmaistakseen ohjattavalle että hänet on kuultu, että saadakseen ohjattavan selventämään mahdollisia epäselvyyksiä.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ehdotuksia voisi koskaan esittää, mutta niiden kanssa ollaan varovaisia. Vähintäänkään niitä ei esitetä, ennen kuin ohjattava itse ilmaisee haluavansa niitä.

Pyri ratkaisukeskeisyyteen

“Sanoisin, että ohjelma sai minut pohtimaan käytösmallejani paljon. Ja erityisesti tavoitteiden asettamista … Asetat tavoitteen, olet vastuussa ryhmälle ihmisiä, pidät huolta siitä että se on saavutettavissa, pidät huolta siitä että tulee tehdyksi, että se tulee tehdyksi ajoissa, että pystyt tekemään sen … sen oppiminen, miten asettaa tavoitteita, on muuttanut käytöstäni paljon.” — vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, s. 103]

Ongelmakeskeisessä lähestymistavassa keskitytään analysoimaan ongelmaa ja sen syitä. Sitä kuvaavat kysymykset kuten “miten tämä ongelma alkoi”, “mitä ajatuksia sinulla on tästä ongelmasta”, ja “miten tämän ongelman ajattelu vaikuttaa sinuun”. Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa taas keskitytään siihen, miten ongelmat voitaisiin ratkaista. Sitä kuvaavat kysymykset kuten “kuvittele että ongelmaan olisi maagisesti löytynyt ratkaisu, ja kerro millainen se olisi”, “kuvaa tapoja saada tämä ratkaisu aikaan”, ja “mitä ajatuksia sinulla on tästä ratkaisusta”. [5]

Ratkaisukeskeisten lähestymistapojen suosio terapeuttien keskuudessa on kasvanut viime vuosikymmeninä. Niitä on myös testattu ohjauksessa. Ne vaikuttaisivat alustavasti paremmilta kuin ongelmakeskeiset. Yhdessä satunnaistetussa tutkimuksessa (n = 225) ratkaisukeskeiset ohjauskysymykset olivat parempia lisäämään myönteisiä tunteita, vähentämään kielteisiä, vahvistamaan ihmisten uskomusta kykyynsä ratkaista ongelmat, sekä tuottamaan uusia tapoja saavuttaa tavoitteensa [5].

Pyri konkreettisiin ja mitattaviin tavoitteisiin

Olin jäänyt jälkeen yhdellä kurssilla, ja muut ryhmäläiset olivat ehdottaneet erilaista tapaa jolla ottaa vähän kerrallaan kiinni, sen sijaan että koettaisin tehdä kaiken kerralla. Tekisin sitä ajoittain, niin että joka kerralla saisin vähän ylimääräistä tehtyä tavallisten kurssitöiden lisäksi. Ja näiden viikottaisten tapaamisten avulla sain pidettyä itseäni vastuussa niistä pienistä rakseista joita olin keräämässä. — vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, 103]

Ohjaus pyrkii pohjimmiltaan antamaan ohjattavalle uusia tapoja edistää tavoitteitaan ja ratkoa ongelmiaan. Sen vuoksi on tärkeää ainakin pyrkiä siihen, että ohjattavalla olisi kunkin ohjauskerran lopussa jokin konkreettinen toteutusaikomus: tavoite ja käsitys siitä, mitä aikoo seuraavaksi tehdä siihen pyrkiäkseen. Tavoitteen olisi hyvä olla tarpeeksi selkeä, jotta seuraavan tapaamisen aikaan voisi arvioida, onnistuiko se ja miten sitä kannattaisi yrittää jos ei onnistunut.

Ohjauskerran rakenne jaetaan usein neljään vaiheeseen ns. GROW-mallin mukaisesti:

• Tavoite (Goal): Tämä vaihe käsittelee sitä, mitä ohjattava haluaa saavuttaa. Hyvä tavoite on täsmällinen, saavutettava ja hyödyllinen. On selkeää milloin se on onnistunut tai epäonnistunut, ja se pyritään saavuttamaan johonkin tiettyyn aikaan mennessä.
• Nykytila (Reality): Tämä vaihe käsittelee sitä, mikä on nykytila suhteessa tavoitteeseen. Esimerkiksi miksi tavoitetta ei ole vielä saavutettu, ja mitä sen saavuttamiseen tarvittaisiin? Onko ohjattava jo koettanut tehdä jotain tavoitteen saavuttamiseksi? Miksi tavoite on tärkeä?
• Mahdollisuudet (Options): Tämä vaihe käsittelee sitä, mitä tapoja tavoitteen saavuttamiseen olisi. Mitä voisi tehdä? Onko heti mieleentulevien lähestymistapojen lisäksi jotain muuta? Mitä etuja ja haittoja kullakin lähestymistavalla olisi?
• Tie Eteenpäin (Way Forward): Tämä vaihe käsittelee sitä, mitkä ovat konkreettiset seuraavat askeleet tavoitteeseen. Mitkä keksimistänne mahdollisuuksista ovat parhaat? Saatteko luotua toteutusaikomusta?

Näin kirjoitettuna rakenne näyttää suoraviivaiselta, mutta käytännössä se on harvoin sitä – joskus ohjattava saattaa löytää tien eteenpäin jo nykytila-vaiheessa, ja toisaalta nykytilan pohtiminen voi usein muuttaa tavoitetta ja johdattaa määrittelemään sen uudestaan. Ohjaustutkija Anthony Grant on kommentoinutkin, että GROW voi käytännössä olla enemmänkin GRGROGROOGROWOGORW, eikä tästä kannata huolestua [6].

Mitä seuraavaksi? 

Yllä käsiteltyjä ohjeita voi periaatteessa soveltaa milloin tahansa kun tarvitsee tukea tai auttaa jotakuta muuta. Ehdotusten korvaaminen kysymyksillä voi olla hyväksi myös aivan tavallisessa keskustelussa! Jos kuitenkin haluat saada näistä ohjeista kaiken irti, harkitse että etsisit jonkun ihmisen, jonka kanssa tahtoisit harrastaa säännöllistä vertaisohjausta. Voitte sopia tapaavanne (fyysisesti tai virtuaalisesti) esimerkiksi pari tuntia viikossa, ja tarkkailla koetteko hyötyvänne tapaamisista.

Kehitystö järjestää myös työpajoja ja kokoontumisia, jossa harjoitellaan vertaisohjaustaitoja, ja josta voi etsiä itselleen ohjausparia. Seuraavista tapahtumista saat parhaiten tiedon Kehitystön kotisivuilta.

Tutkimusta ohjauksesta

”Huomasin henkisissäkin kyvyissäni valtaisan eron niinä lukukausina kun osallistuin [vertaisohjausohjelmaan], verrattuna niihin joiden aikana en osallistunut … Koska muut meneillään olevat asiat eivät häirinneet minua, tuntui että olin tarkkaavaisempi tunneilla, ja kykenevämpi tekemään ja keskittymään kotitehtäviin. Tiesin että oli aika ja paikka jossa niitä asioita voisi käsitellä, sen sijaan että niistä olisi tarvinnut huolehtia jatkuvasti.” — vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, s. 97]

Tämänhetkinen tutkimustieto ohjauksen hyödyistä on rajallista, mutta alustavasti lupaavaa. 18 tutkimusta ja yhteensä 2090 henkilöä kattanut meta-analyysi [2] totesi ohjattavien hyötyvän merkittävästi, mm. taitojen, hyvinvoinnin, asenteiden ja itsesäätelyn saralla. Kirjoittajat kuitenkin totesivat, että vaikka julkaisuharhasta ei muutaman testin perusteella näkynytkään merkkejä, nämä testit saattavat olla harhaanjohtavia kun tarkasteltujen tutkimusten määrä on niin pieni kuin oli. Valtaosa tutkimuksista perustui myös itseraportointiin, mikä ei ole kaikkein luotettavin tapa kerätä tietoa.

Mainittu tutkimus keskittyi ammattilaisohjaukseen. Muutaman alustavan tutkimuksen mukaan ohjaus on hyödyllistä silloinkin kun kyse on vertaisohjauksesta jossa ohjaajat eivät ole koulutettuja ammattilaisia [1, 3], joskin näyttö tästä on hieman ristiriitaista ja ammattilaisohjaus on selkeästi vielä hyödyllisempää [4].

Aikamme tapaamisiamme jatkettuamme Oliver muutti Yhdysvaltoihin, ja aikaerot tekivät tapaamisistamme sen verran hankalia, että ne jäivät pois. Tuoreeltaan aloitin kuitenkin samanlaisen järjestelmän toisen ystäväni Antin kanssa. Tapaamiset ovat taas toimineet hyvin ja auttaneet kumpaakin meistä parantamaan elämäämme.

Aiheesta syvemmin kiinnostuneelle artikkelin lopusta löytyy vielä lähdeviitteitä ja kiitokset.

Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.

Advertisement

Anteeksiannon tiede: Kannattaako anteeksianto aina ja voiko sitä harjoittaa?

Olemme arvioineet tämän tekstin väitteiden perustuvan lupaavaan tutkimusnäyttöön. Lisätietoa klikkaamalla.

Olin pikkupoikana rämäpäisessä partiolaislaumassa. Ryhmänjohtajillamme ei ollut hauskaa, kun eräällä kerralla kirkon pihalla linkosimme maasta hölmön hauskasti esineitä ja kiviä eri suuntiin. Piti päästä sisälle, mutta pikkupoikalauma vain rymysi ja ilkkui. Viime hetkellä ennen sisään astumista onnistuin tekemään emämunauksen. Jotenkin mystisesti heittämäni tai jonkinlaisella katapultilla linkoamani kivi osui vahingossa maaliin. Se napsahti suoraan partionjohtajaamme kalloon.

Kun meitä johtanut yläkoululainen nassikka ilmeisen tuskaisena vääntelehti ympäri, pystyin tuntemaan ihon hikoilevan ylläni. Olinko onnistunut huomaamattani ampumaan surmanlaukauksen. Tulisiko kohta tupenrapinat kohdalleni? Mitä vanhempani ja muut ajattelisivat minusta tämän jälkeen?

Tapahtuman herättäneenä mykistyin läpikotaisin, mutta vireeni muuttui kohta pahoitteluvireelle. Yritin osoittaa kaikella voimallani ja anteeksipyyntöjen mahdilla, että en ollut tarkoittanut tätä ja tämä kavala sattuma oli vain ajanut minut tuskalliseen tilanteeseen. Silti pidin varmana, että nyt jotain järisyttävää ja kohtalokasta oli tullut poikkiteloin elämäni ajoradalle.

Olisi ollut täysin mahdollista, että muutenkin kireässä tilanteessa vähän vanhempi pojankloppi olisi käynyt kimppuuni yhtä rajusti kuin mitä itse olin vahingossa tullut tehneeksi hänelle. Kun tilanne rauhoittui, sain kuitenkin kokea yllätyksen. Vihan tai satikutin sijaan ryhmänjohtaja antoi anteeksi.

Minusta puolestaan tuli partioryhmäni lauhkea ystävällinen lammas. En enää osallistunut meuhkaamiseen, vaan kiltisti tein mieluummin aina käskettyjä asioita partionjohtajani elämäntyytyväisyyden iloksi. Onneni oli, että partionjohtaja näki miten pahoillaan olin tilanteesta ja pystyi reagoimaan tähän oikein. Mitään yhtä hyvää tuskin olisi seurannut, jos minut olisi laitettu julkisen satikutin kohteeksi ja myöhemmin olisin itkenyt vanhemmilleni ja lopettanut partion.

Anteeksianto – Tutkitusti hyvää elämää ja ihmissuhteita

Onneni oli se, että partionjohtajani oli valmis antamaan anteeksi. Anteeksiantaminen on parempi kuin katkeruus, kosto, nöyryytys tai välinpitämättömyys sekä anteeksiantajalle, että satuttajalle[0]. Me kaikki olemme epätäydellisiä ja toimimme joskus väärin toisiamme kohtaan. Anteeksianto tarjoaa portin yhteiseen tulevaisuuteen.

Kymmenistä tutkimuksista koostetut meta-analyysit[i] maalaavat kuvaa siitä, että ihmiset, jotka uskaltavat antaa anteeksi, saavat useammin myös anteeksipyynnön takaisin, kokevat enemmän myötätuntoa, elämäntyytyväisyyttä ja positiivisia tunteita ja vähemmän vihaa, masennusta, ahdistusta ja stressiä.

Edelliset tutkimukset eivät kuitenkaan kerro seuraako anteeksiannosta hyvinvointia saati miten anteeksiantoa voi kehittää. Tätä varten tutkijat ovat pyrkineet rakentamaan harjoitusohjelmia, jotka todella auttavat ihmisiä anteeksiantamaan paremmin.

Eräässä tutkimuksessa 259 menneisyyden traumasta kärsivää aikuista osallistuivat 6 viikon anteeksiantointerventioon. Joukko jaettiin satunnaisesti harjoitteita tekevään ryhmään ja kontrolliryhmään, joka ei tehnyt harjoitteita. Harjoitteisiin kuului muun muassa mielikuvaharjoittelua ja meditaatiota. 4 kuukautta ohjelman jälkeen anteeksiantoa harjoittaneet arvioivat kokevansa numeerisella asteikolla enemmän positiivisia tunteita ja vähemmän stressiä kuin kontrolliryhmä.

Anteeksiannon harjoitusohjelmiin osallistumisen on parantanut hyvinvointia niin parisuhteessa elävillä, insestin tai vakavan hyväksikäytön uhreilla, college-opiskelijoilla, vanhuksilla kuin psyykkisistä sairauksista kärsivillä[ii]. Anteeksianto ei ole pilleri, joka kaivetaan kätköstä vain sopivan tilaisuuden tullen. Se on kehitettävissä oleva monipuolinen taito, josta on hyötyä niin kaverin myöhästymisten kuin kohdatun väkivallan käsittelyssä.

Todella vahvan tason näyttöä anteeksiannon puolesta tarjoaa harjoitetutkimuksia koonneita meta-analyyseja koonnut kirjallisuuskatsaus. Sen perusteella anteeksiannon harjoittaminen lupaavasti vähentää ahdistusta ja masennusta ja lisää toivoa elämään terveydenhuollon potilailla[iii].

Anteeksianto pähkinänkuoressa

Anteeksiantaminen voi pintapuolin vaikuttaa ihan siistiltä jutulta. Mutta eikö sen ansaitse vain katuva ihminen? Eikö se päästä toisen kuin koiran veräjästä? Harvemmin. Tutkijoiden keskuudessakin on esitetty kritiikkiä, että anteeksianto ei saa johtaa itsensä syyllistämiseen tai pysymiseen parisuhteessa, jossa toinen jatkuvasti on epärehti. Kuitenkin edellisen kappaleen kuvaamat tutkimuskoosteet tarjoavat voimakasta tukea anteeksiantamisen pitkän aikavälin hyödyistä omalle hyvinvoinnille jopa riippumatta siitä, kuinka paljon syyllinen katuu. [iv] Anteeksianto tulee vain ymmärtää uudella tavallista rakentavammalla tavalla.

Rakentavan anteeksiantamisen sydäntä ovat tutkijoiden mukaan rikkomuksen näkeminen realistisesti, kyky luopua vihasta ja katkeruudesta loukkaajaa kohtaan ja kyky tuntea myötätuntoa itseä satuttanutta henkilöä kohtaan[v].

Anteeksiantavaisuutta ei ole loukkauksen ohittaminen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos ystävä kertoi pahaa sinusta selän takana, anteeksiantavaisuus ei ole ihan sama meininkiä, jossa hyväksytään ystävän ilkeydet, koska niille ei voi mukamas tehdä mitään. Anteeksiantamiseen kuuluu loukkauksen näkeminen realistisesti toisen tekoa liioittelematta tai vähättelemättä. Anteeksiantaminen ja samanaikainen hyvityksen vaatiminen toiselta on täysin yhteensopivaa.

Anteeksiantavaisuutta ei ole nimellinen se on ok sanan heittely, vaikka omassa sydämessä palaa kytevä vihan tuli. Jos ystävä osoittaa aitoa anteeksipyytämistä pitkästi ja hartaasti, ei anteeksiantamiseen kuulu kuukausien piilovittuilu ystävälle ja hänen siirtäminen syrjemmälle elämässä. Todellinen anteeksianto on luopumista kokonaan vihasta ja katkeruudesta, vaikka toinen ihminen ei tätä ehkä edes ansaitsisi.

Toisaalta anteeksiantaminen ei vaadi aina sovintoa, toisen ihmisen kanssa elämistä tai hänen kohtaamistaan tilanteen jälkeen. Jos ystävä olisikin hakannut sinut, ei sinun tarvitsisi anteeksi antaaksesi jatkaa ystävyyssuhdetta. Anteeksiantaminen tapahtuu oman pään sisällä. Siihen kuuluu yleensä kyky omassa mielessä tuntea myötätuntoa syyllistä ihmistä ja hänen niitä vaikeuksiaan kohtaan, jotka ajoivat rikkomukseen.

Anteeksianto on ehkä kiva juttu, mutta miten siinä voi tulla paremmaksi?

On helppo sanoa, että ole parempi ihminen, rakastavampi ihminen tai anteeksiantavaisempi ihminen. Kukapa ei tällaiseksi haluaisi. Mutta kun naapurin kersa käy hermoille, puoliso tekee tyhmyyksiä tai hyvä ystävä vähät välittää luottamuksesta, on tunnekohun keskellä anteeksianto helpommin tutkimusspekuloitu kuin tehty. Hyvät ajatukset ovat tyhjää puhetta, jos ei ole konkreettisia tekniikkoja päästä näissä eteenpäin.

Onneksi innovatiiviset tutkijat ovat löytäneet konkreettisia harjoitteita helpottamaan anteeksiantamista.

Erityisen tehokkaiksi ovat osoittautuneet interventiot, joissa anteeksiantaminen ymmärretään monivaiheiseksi prosessiksi, joka vie aikaa. Anteeksiannon sinua loukannutta ihmistä kohtaan ei tule eikä pidä tapahtua päivässä tai silmänräpäytyksessä. Anteeksiantaminen ei ole juoksuspurtti vaan monia päiviä kestävä ja muuttuvista urheilulajivaiheista koostuva triathlon.[vi]

Anteeksiantamisen prosessissa tärkeää on erityisesti palauttaa loukkaus kirkkaasti mieleen, myötätunnon tunteminen loukkaajaa kohtaan, päättäminen antaa anteeksi ja anteeksiantamattomuuden tunteiden voittaminen.[vi]

Luottamuksen pettäneelle ystävälle antaminen anteeksi voi esimerkiksi tarkoittaa päivien prosessia. Ensimmäiseksi henkilö voisi palauttaa loukkauksen mieleensä. Aluksi henkilö voi kokea voimakkaita kiukan ja katkeruuden sekaisia tunteita. Mutta kun hän pallottelee asiaa mielessään riittävästi, mindfulnessin hengessä tunteet rauhoittuvat ja henkilö alkaa nähdä laajemmin asian hyvät ja huonot puolet. Toiseksi seuraa ehkä myötätunto sitä kohtaan, että ystävä kuitenkin on aiemmin ollut luottamuksen arvoinen ja että kaikki tekevät virheitä. Kun henkilö näkee parin päivän päästä katuvan ystävänsä tätä ehkä seuraa se, että hän pystyy tekemään päätöksen antaa totaalisesti anteeksi ystävälleen. Ja vaikka useita päiviä tämän jälkeen tietty katkeruus vielä kalvaa mielessä, systemaattinen pyrkimys voittaa anteeksiantamattomuuden tunteet luo lopulta vahvaa pohjaa uudistuneelle ystävyyssuhteelle.

Harjoite – 9 askelta anteeksiantamiseen

Anteeksiantamisen ykköstutkijoita maailmassa on Frederic Luskin, joka vetää Stanfordin yliopiston tutkimusprojektia aiheesta. Hän on kuvannut edellisten kappaleiden tutkimuslöydösten tuella seuraavat vaiheet[vii] helpottamaan anteeksiantoa.

Jos käsittelet jotain isompaa loukkausta, sinun kannattaa käyttää reilusti pitkä aika seuraavaien vaiheiden miettimiseen. Vaiheet voi käydä läpi useana päivänä tai vaiheet 1-3, 4-6, 7-8 ja 9 eri päivinä. Vaikka sinulla ei olisi nyt anteeksiantoprosessia meneillään, lista on tallennettuna oivallinen muistilista pahan päivän varalle.

1. Kerro tarkalleen, mitä tapahtui ja miltä sinusta tuntui ja miksi se ei ollut oikein. Tässä voi olla apuna  rakentavan vuorovaikutuksen HTTP-kaavaa.
2. Muista, että anteeksianto tapahtuu sinun itsesi vuoksi eikä kenenkään muun.
3. Anteeksianto ei tarkoita välttämättä sovinnon tekemistä eikä teon katsomista läpi sormien. Olet etsimässä mielenrauhaa.
4. Etsi hyödyllistä perspektiiviä tapahtuneeseen. Tunnista, että pääasiallinen ahdistuksesi tulee sattuvista tunteista, ajatuksista ja fyysisestä tolaltaan menemisesta, ei siitä, mikä loukkasi tai satutti sinua 10 minuuttia tai 10 vuotta sitten. Anteeksianto auttaa parantamaan nuo sattuvat tunteet.
5. Kun tunnet olevasi poissa tolaltasi, kokeile stressin hallintamenetelmiä, esimerkiksi mindfulness-harjoittelua.
6. Lakkaa odottamasta toisilta ihmisiltä sitä, mitä he eivät aio tehdä.
7. Suuntaa energiasi toisiin tapoihin saavuttaa haluamasi asiat riippumatta kokemuksesta, joka loukkasi sinua. Loukkaantumisen vatvominen mielessä ei auta.
8. Muista, että paras kosto on se, että menestyt elämässä. Sen sijaan, että suuntaat huomiosi loukkaantumisen tunteisiisi ja siten annat loukkaajallesi yhä valtaa elämästäsi, opettele etsimään rakkautta, kauneutta ja ystävällisyyttä ympäriltäsi.
9. Korjaa vääryyden kokemisen tarinaasi nyt muistuttamaan sankarillisesta päätöksestäsi antaa anteeksi.

Aiheesta syvemmin kiinnostuneelle artikkelin lopusta löytyy vielä lähdeviitteitä ja artikkelin huomiot.

Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.

Hyökkäävyydestä empatiaan

Tämän artikkelin käsittelemän tekniikan toimivuudesta yksinään ei tietääksemme ole selkeää tieteellistä näyttöä, mutta se on osa laajempaa kokonaisuutta jonka toimivuudesta on alustavaa tutkimusnäyttöä. Lisätietoja tekstin viimeisestä osiosta.

Mua ottaa päähän se, miten sä välttelet vastuuta teoistasi.

Tämä lause pyöri mielessäni useita viikkoja, kun eräs ystäväni toimi tavalla joka oli mielestäni väärin. Tiesin, ettei sen sanominen hyödyttäisi mitään. En kuitenkaan voinut olla ajattelematta asiaa kerta toisensa jälkeen, ja sen ajatteleminen sai minut lähes aina suuttumaan. Eniten ehkä siksi, että koin hänen toimivan väärin itseäänkin kohtaan.

Jatkoin ajoittaista asiasta ärsyyntymistä ja turhaantumista, kunnes lopulta löysin paremman tavan muotoilla lauseeni. Soitinkin tämän jälkeen heti ystävälleni ja otin asian puheeksi. En enää muista mitä aivan tarkalleen sanoin, mutta uusi lause meni jotakuinkin näin: kun sä sanot että sun on pakko toimia tällä tapaa, niin mä turhaudun, koska mä koen että se ajattelutapa estää sua näkemästä miten sä voisit muuttaa sitä tilannetta.

Tämän sanottuani kävimme hyvin hedelmällisen keskustelun, jonka aikana mm. osoittautui, että olin alunperinkin ymmärtänyt tilanteen hieman väärin.

Hyökkäävyydestä empatiaan

Miksi uusi muotoiluni toimi niin paljon paremmin kuin miten alkuperäinen olisi toiminut? Mieleeni tulee useita syitä:

• Alkuperäinen muotoilu olisi saanut ystäväni tuntemaan itsensä uhatuksi ja saanut hänet puolustuskannalle. Mikä olisi ollut aivan aiheellista, koska sen lauseen sanoessani olisin nimenomaan ollutkin hyökkäävässä mielentilassa.
• Uudistettu lause kommunikoi sen sijaan välittämistä ja huolta ystävästäni. Se myös ohjasi omaa huomiotani ja ajatteluani aidosti empaattisempaan mielentilaan, ja auttoi kohtaamaan ystäväni enemmän hänen omista lähtökohdistaan.
• Uudistettu lause myös muotoili turhautumiseni omista ajatuksistani ja kokemuksistani lähteväksi. Kyse ei enää ollut asiasta jonka ystäväni olisi tehnyt väärin, vaan siitä miten minä koin hänen toimintansa.
• Ystäväni ei olisi alkuperäisestä lauseesta tajunnut, mistä hitosta ylipäätään puhuin. Se, että hän olisi vältellyt vastuuta, oli puhtaasti omaa tulkintaani, eikä hän itse kokenut asiaa lainkaan siten. Aloittamalla selkeällä havainnolla, ”kun sä sanot että sun on pakko toimia näin”, ilmaisin paljon selkeämmin mistä oli kyse.

Empatiaa ja rakentavaa vuorovaikutusta

Uuden lauseeni oli innoittanut Marshall Rosenbergin rakentavan vuorovaikutuksen (Nonviolent Communication, NVC) havainto, tunne, tarve, pyyntö -kaava [i]:

• Havainto: Kun sä sanot että sun on pakko toimia näin…
• Tunne: …niin mä turhaudun…
• Tarve: …koska mä koen, että sä et anna itsesi nähdä mahdollisuuksia toimia toisin. (Tämä oli hieman epäsuorasti muotoiltu, mutta ystäväni ymmärsi sen takana olevan tarkoituksen, eli että minulla oli tarve nähdä hänen ratkovan ongelmansa.)
• Pyyntö: Tämä jäi minulta pois, koska sitä ei tässä tilanteessa tarvinnut. Olisin kuitenkin voinut esim. erikseen kysyä että ”voitaisiinko me keskustella asiasta?”.

Sittemmin olen huomannut, että jo pelkkä tämän erittelyn käyminen läpi mielessäni on hyödyksi ärtyneiden tunteiden käsittelyyn. Esimerkiksi kerran istuin junassa ja koetin lukea kirjaa, kun vieressäni metelöitiin. Kun kuulen noiden teinien puhuvan kovaäänisesti ja juoksevan ympäriinsä, turhaudun, koska se melu vetää jatkuvasti huomioni puoleensa kun tahtoisin lukea tätä kirjaa. Käytyäni tuon ajatuksen läpi ja käsiteltyäni ärsyyntymiseni lähteen, tunne helpotti.

Rosenberg painottaa omien tulkintojen välttämistä kaavaa käytettäessä. Esimerkiksi havaintojen suhteen ilmaisut kuten ”valittaa”, ”usein”, ja ”tehdä työt huonosti” olisivat havaintoihin perustuvia tulkintoja. Puhtaita havaintoja olisivat sen sijaan esimerkiksi ”puhua siitä miten asiat ovat menneet huonosti”, ”kolmasti viikossa”, ja jonkin konkreettisen puutteen mainitseminen. Tunteisiin sekoittuu myös helposti tulkintaa: esimerkiksi tuntemuksia kuten ”petetty” tai ”väärinymmärretty” ei rakentavasssa vuorovaikutuksessa pidetä tunteina, koska niihin liittyy tulkintaa siitä mitä joku on sanonut tai tehnyt. Tämän linkin takaa löytyy yksi lista tunteista sopivan sanan etsimistä helpottamaan.

NVC:n näkökulmasta uudelleenmuotoiltukin lauseeni oli vielä vähän ongelmallinen. Tarve tuotiin esille vain epäsuorasti, ja uudistettuakin lausetta voi pitää syyllistävänä, koska se kanavoi turhautumiseni ystäväni syyksi. ”Turhaudun sinun käyttäytymisesi ja ajattelusi takia.” Jonkun muun ihmisen kanssa olisi voinut olla parempi pitäytyä kaavassa tiukemmin, esimerkiksi lauseilla kuten ”kun kuulen sun sanovan että sun on pakko, turhaudun, koska tahtoisin nähdä sun pärjäävän paremmin ja pääsevän pois tästä tilanteesta. Musta asioiden ajatteleminen pakkoina tekee vaikeammaksi nähdä vaihtoehtojaan. Voitaisiinko keskustella siitä, jos asiaa voisi ajatella toisin?” Valitsin kuitenkin lyhyemmän muotoilun, koska tunsin ystäväni ja koin sen toimivan paremmin hänen kanssaan. Liian kaavamainen puhe alkaa helposti kuulostamaan luonnottomalta, joten kaavaa ei aina kannata noudattaa liian orjallisesti.

Rakentava vuorovaikutus ja Kehitystö sekä tutkimustieto

Yllä käsitellyllä kaavalla on yhteyksiä useampaan aiempaan artikkeliimme. Konkretiaa tavoitteisiin: toteutusaikomukset käsitteli mm. sitä, miten epämääräisten ja monitulkintaisten tavoitteiden muuttaminen selkeiksi ja yksiselitteisiksi aikomuksiksi tekee ne helpommiksi toteuttaa. Vastaavasti muuttamalla epämääräiset tulkinnat kuten ”vastuun välttely” yksiselitteisiksi havainnoiksi saamme selkeytettyä asioita sekä itsellemme että muille. Tunnereaktion tunnistamista ja sen taustalla olevien syiden tarkastelua voi pitää esimerkkinä tunteiden ja järjen yhteistyöstä. Lisäksi huomion suuntaaminen omiin tunteisiinsa ja tarpeisiinsa, ja niiden avoin tarkastelu, on olennainen osa mindfulnessia. Joissakin kokeiluissa rakentavaa vuorovaikutusta ja mindfulnessia onkin opetettu samassa ohjelmassa.

Kaava on osa laajempaa NVC-kokonaisuutta. NVC:n käytännön toimivuudesta on ollut jonkin verran tutkimusta. Kymmenen aiempaa tutkimusta yhteen koonnut katsaus löysi alustavaa tukea sille, että NVC lisäisi empatiaa, joskin läpikäydyissä tutkimuksissa oli suhteellisen pienet otokset ja vaihtelevaa laatua [ii]. NVC:n on myös muutaman tutkimuksen perusteella arvioitu vähentävän väkivaltaa vankilaympäristössä [iii]. Koska tutkimuksissa on kuitenkin pääsääntöisesti tarkasteltu NVC:tä kokonaisuutena, emme tiedä, onko juuri tämän kaavan toimivuudesta yksinään selkeää tieteellistä näyttöä.

Suosittelemme silti kokeilemaan NVC:n soveltamista elämään esimerkiksi seuraavanlaisen toteutusaikomuksen kautta: kun huomaan olevani ärsyyntynyt tai kun keskustelu alkaa muuttua riidaksi, koetan esittää emotionaaliset ärtymykseni havainto, tunne, tarve -muodossa.

Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.