Kasvun asenteella kohti menestystä

Olemme arvioineet tämän tekstin väitteiden perustuvan lupaavaan tutkimusnäyttöön. Lisätietoa klikkaamalla.

Sarah Constantin kirjoittaa esseessään ”Errors vs. Bugs and the End of Stupidity” siitä, miten hänen pianonsoiton opettajansa oli ajoittain järjestänyt hänelle yksityistunteja oman opettajansa Phil Cohnin kanssa. Virheitä tehdessään Constantin oli kokenut itsensä huonoksi soittajaksi ja hävennyt sitä, että tuhlasi mestarisoittajan aikaa. Mutta Cohn ei ollut koskaan vaikuttanut kärsimättömältä. Sen sijaan hän oli laittanut Constantinin tekemään harjoituksia, joilla hän oppisi pois väärästä kädenasennosta tai liikesarjasta, joiden syytä virheet olivat.

Tämä oli Constantinille uutta. Hän oli aina ajatellut virheidensä johtuvan siitä, että oli ”huono pianonsoitossa” tai ettei hän ”ollut harjoitellut tarpeeksi ahkerasti”. Hänelle ei ollut tullut mieleen, että väärän koskettimen painamisella olisi aina konkreettinen fysikaalinen syy. Juuri ennen virhepainallusta hänen sormensa olisivat asennossa, joka tekisi sen painalluksen väistämättömäksi. Ja sormien päätymisen siihen asentoon voisi korjata tekemällä tarkoituksellisesti sopivia harjoituksia.

Constantin päätyy tästä siihen, että ilmaukset kuten ”olen huono pianonsoitossa” tai ”olen laiska” ovat oikeasti tapoja sanoa ”pärjään pianonsoitossa huonosti enkä tiedä miksi” / ”en saa täytettyä velvollisuuksiani ajoissa enkä tiedä miksi”. Kun ymmärryksensä saa muutettua muotoon ”pärjään pianonsoitossa huonosti koska olen oppinut liikesarjan, jonka lopuksi sormeni jäävät väärään asentoon” tai ”en saa täytettyä velvollisuuksiani ajoissa koska minulla on huono kalenterijärjestelmä”, ei asia enää tunnu henkilökohtaiselta puutteelta. Se tuntuu ongelmalta, joka vaikuttaisi vääjäämättömästi samalla tapaa keneen tahansa. Siitä tulee asia, johon löytyy konkreettinen korjausväline. Ei ole huonoja ihmisiä, on vain erilaisia syitä, miksi jokin asia ei aina toimi.

Tämä on voimakas ajattelutapa. Kun sen on kunnolla omaksunut, alkaa ongelman kohdatessaan vaistomaisesti miettiä, mitkä tekijät aiheuttavat tämän ongelman, ja miten ne saisi korjattua? Constantin oli ajatellut itseään huonona soittajana ja hävennyt sitä, mutta ongelmat muuttuivat heti käsiteltäviksi, kun niiden alla piilevät syyt paljastuivat.

Tutkimustiedolla kasvamaan kohti parempia asenteita

Constantinin kuvaamaan ajatteluun kuuluu olennaisena osana ajatus siitä, että omat kyvyt ja rajoitukset eivät ole pysyviä tai muuttumattomia, vaan itseään voi aina kehittää ja parantaa. Vastakkaista näkemystä voisi luonnehtia uskona siihen, että omat kyvyt ovat pysyviä, että sisäsyntyisiä ominaisuuksiaan ei voi juuri kehittää, ja että kaikessa pärjäämisessä on kyse lähinnä siitä, oliko valmiiksi älykäs vai ei.

Nämä kuvaukset ovat lähes samat kuin psykologi Carol Dweckin määritelmät kasvun asenteelle (growth mindset) ja muuttumattomuuden asenteelle (fixed mindset) [1]. Kasvun asenne ei tarkoita uskoa siihen, etteikö sisäsyntyisillä ominaisuuksilla olisi mitään merkitystä. Sen sijaan se tarkoittaa uskoa siihen, että itseään voi aina kehittää merkittävästi alkuperäisistä lähtökohdistaan pidemmälle.

Dweckin tutkimuksissa ihmiset, joilla on joko ollut kasvun asenne tai joita on johdatettu ajattelemaan kasvun asenteen kautta, ovat pärjänneet huomattavasti paremmin haastavissa tehtävissä kuin ihmiset, joilla on ollut muuttumattomuuden asenne.

Yhdessä alkuperäisistä tutkimuksista joukolle koululaisia annettiin aluksi joukko helppoja tehtäviä ratkottavaksi, ja he saivat jälkikäteen kehuja siitä miten hyvin olivat ratkoneet niitä [2]. Osalle sanottiin lisäksi, että heidän oli täytynyt olla hyvin älykkäitä saadakseen ongelmat oikein. Toiselle osalle sanottiin, että heidän oli täytynyt tehdä lujasti töitä, ja kolmannelle ei sanottu mitään yleisen myönteisen palautteen lisäksi. Myöhemmissä tarkoituksellisen mahdottomissa tehtävissä ne koululaiset, joiden älykkyyttä oli kehuttu, jaksoivat yrittää huomattavasti lyhyempään, nauttivat tehtävistä vähemmän, ja pärjäsivät myös huonommin myöhemmissä ei-mahdottomissa tehtävissä.

113 erillistä tutkimusta ja yli 28 000 koehenkilöä 10 eri maasta kattanut meta-analyysi [3] osoitti että:

• Ihmiset joilla oli kasvun asenne asettivat useammin tavoitteeksi oppimisen tai onnistumisen, siinä missä ihmiset joilla oli muuttumattomuuden asenne pyrkivät useammin näyttämään hyvältä muiden silmissä.
• Asioita tehdessään ihmiset joilla oli kasvun asenne valitsivat enemmän strategioita, jotka auttoivat heitä ratkomaan vastaantulevia ongelmia. Ihmiset joilla oli muuttumattomuuden asenne valitsivat enemmän strategioita, jotka tekivät asiat heille vaikeiksi, jotta he voisivat sitten syyttää ulkoisia olosuhteita epäonnistumisestaan.
• Ihmiset joilla oli kasvun asenne kokivat vähemmän kielteisiä tunteita ja uskoivat enemmän onnistumiseensa.
• Yllämainituista tuloksista vähentyneet kielteiset tunteet, suuremmat odotukset onnistumisesta, ja ratkaisukeskeisten strategoiden valitseminen auttoivat ihmisiä kaikkein eniten tavoitteissaan.

Monet aiemmat tutkimukset ovat rajoittuneet suhteellisen pieniin kokeisiin laboratorio-olosuhteissa. Tuore 13 yhdysvaltalaista lukiota ja 1594 oppilasta kattanut tutkimus [4] kuitenkin totesi, että lyhytkin kasvun asennetta kehittävä verkkokurssi sai nostettua alisuoriutuvien (mutta ei kaikkien) oppilaiden oppimistuloksia kouluolosuhteissa.

Kasvun asenteen työvälineitä

Täydennä lause: ”En ole sellainen ihminen, joka osaisi…” Useimmilla ihmisillä löytyisi tähän jotain – oli kyse sitten julkisesta esiintymisestä, tanssimisesta, urheilemisesta, ruuanlaitosta, matematiikasta, tietotekniikasta, tuntemattomille puhumisesta, piirtämisestä tai kirjoittamisesta, tai jostain muusta. Mutta sen sijaan että ajattelisit olevasi pysyvästi kykenemätön johonkin, löytäisikö vaikeuksien takana olevat syyt? Vasta kun tiedät ongelmien syyn, pystyt aidosti arvioimaan sitä, olisiko niiden korjaaminen liian haastavaa.

”Syyajattelu” on olennainen osa Murphyjitsua, jossa pyritään systemaattisesti paikallistamaan ja korjaamaan mahdolliset epäonnistumisen syyt tulevaisuudensuunnitelmissaan. Lopettamalla itsensä ajattelemisen ”huonona” voi myös kehittää itsemyötätuntoaan. Samoin neljän askeleen kaavassa etsitään konkreettisia täyttymättömiä tarpeita, jotka ovat huonon olon syynä.

Mitkä ovat ne asiat, jotka tällä hetkellä tuottavat elämääsi eniten tyytymättömyyttä? Mitä syiden niiden takana voisi olla, ja mitä niille voisi tehdä?

Kaksi mahdollista toteutusaikomusta omaksuttavaksi:

• ”Kun huomaan käyttäväni itsestäni arvottavaa sanaa kuten huono, laiska, tyhmä, vastuuton, jne., muotoilen ajatukseni uudelleen siten, etten käytä sitä sanaa, ja koetan löytää konkreettisen syyn sille miksi minulla on vaikeuksia”.
• ”Kun huomaan ajattelevani tai sanovani etten ole sellainen ihminen joka osaisi asiaa X, muutan sanani muotoon ’en ole vielä sellainen ihminen joka osaisi asiaa X’.”

Kohti superkasvua

Muuttumattomuuden asenteen mukana tulee usein tunne siitä, että pitäisi välttää tekemästä virheitä muiden nähden. Jos kerran ihmisillä on tietty pysyvä taitotaso, niin on noloa paljastaa muille, miten huono onkaan. Tästä ajattelutavasta voi olla vaikea luopua vielä senkään jälkeen, kun sen on järjen tasolla tiedostanut virheelliseksi. Silloin voi olla hyödyllistä ajatella asiaa toisesta näkökulmasta.

Anna Salamonilla oli tapana epäröidä tyhmien kysymysten esittämistä tai uusien taitojen kokeilemista julkisesti. Hän koetti päästä tästä yli vakuuttamalla itselleen, ettei muiden ihmisten mielipiteellä ollut väliä. Se ei kuitenkaan toiminut hirveän hyvin.

Sitten hän päätti piirtää kuvan siitä, miten nopeasti hän uskoi kehittyvänsä sellaiseksi, joka tekisi muihin ihmisiin vaikutuksen.

Sininen käyrä edustaa hänen arvaustaan siitä, miten nopeasti hän kehittyisi jos hän keskittyisi näyttämään aina hyvältä. Ruskea käyrä edustaa taas sitä, miten nopeasti hän alkaisi näyttää muiden silmissä hyvältä, jos hän tekisi virheitä mahdollisimman nopeasti ja usein. Aluksi hän vaikuttaisi huonommalta, mutta hän oppisi nopeampaa, päihittäen sinisen käyrän ennen pitkää.

Näin ajattelemalla hänen ei enää tarvinnut valita hyvältä näyttämisen ja kehittymisen välillä, vaan pelkästään sen väliltä, vaikuttaako hyvältä ja osaavalta nyt – vai vielä paremmalta ja osaavammalta tulevaisuudessa.

Kumman sinä haluat valita?

Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.

Advertisement

Epäonnisista suunnitelmista menestykseen: Murphyjitsu

Murphyjitsun toimivuudesta itsessään ei ole tieteellistä tutkimusta, mutta samantapaisten tekniikoiden toimivuudesta on näyttöä.

Esseen pitäisi olla kirjoitettuna kuukauden päästä. Samoihin aikoihin on miljoona muutakin deadlinea, jos se jää samaan sumppuun niin siitä tulee tosi stressaavaa. Pitänee kirjoittaa essee hyvissä ajoin etukäteen, miten vaikeaa se voisi olla? Tänäänkin kirjoitin jo yhden sivun, jos joka päivä kirjoitan yhden lisää niin tämä on valmis parissa viikossa…

Jokainen varmaan arvaa, miten ylläoleva tarina päättyi. Essee jäi kirjoittamatta pitkäksi aikaa, kunnes se tuli lopulta tehtyä viime hetkellä, hirveän stressin saattelemana.

Teemme herkästi suunnitelmia, joista tiedämme sisimmissämme, etteivät ne tule toimimaan. Kun silti laskemme niiden toimivuuden varaan, koituu asiasta paljon turhaa kärsimystä ja päänsärkyä.

Onneksi on olemassa tekniikoita, joiden avulla voimme saada asiat sujumaan paremmin.

Ulkopuolen näkemys

Ylläolevassa esimerkissä katsoin asiaa ”sisäpuolelta” – tiesin, että olin juuri saanut kirjoitettua esseetä yhden sivun yhden päivän aikana. Arvelin sen perusteella, että voisin varmaan pitää yllä vastaavan tahdin seuraavat yhdeksän päivää.

Millaisen ennusteen asiasta olisi joku ulkopuolinen saattanut antaa – sellainen, joka ei tietäisi mitään yksityiskohtia nykyisestä elämäntilanteestani tai aikataulustani? Hän ei tietäisi minun juuri kirjoittaneen sivua, joten hän ei voisi sen perusteella arvioida, milloin saisin esseen valmiiksi. Mutta mikäli hän tietäisi, että olin jokaisena aiempana kertana kirjoittanut ja palauttanut esseen juuri ennen määräaikaa, voisi hän sen perusteella veikata, että näin tulee käymään taaskin.

Sisäpuolen näkemys keskittyy kyseisen tapauksen yksityskohtiin, rakentaa tulevaisuudenkuvia sen etenemisestä ja erilaisista esteistä, ja tekee ennusteita nykyisten trendien perusteella. Ulkopuolen näkemys taas sivuuttaa asian yksityiskohdat eikä koeta rakentaa ennustetta projektin etenemisestä. Sen sijaan se pohjaa ennusteensa pelkästään siihen, miten samanlaiset projektit ovat aiemmin menneet. [1]

Ulkopuolen näkemys tuottaa myös usein parempia ennusteita kuin sisäpuolen. Kulttuurienvälisessä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin kanadalaisia ja japanilaisia opiskelijoita, opiskelijat molemmissa maissa kertoivat saavansa normaalisti kotitehtävänsä tehtyä päivän ennen määräaikaa. Siitä huolimatta he uskoivat tällä kertaa saavansa erään kotitehtävänsä valmiiksi kaksi päivää ennen määräaikaa. Tosiasiassa opiskelijat molemmissa maissa saivat tehtävänsä valmiiksi noin puoli päivää ennen määräaikaa. Aiemmassa pilottitutkimuksessa japanilaiset opiskelijat olivat jopa uskoneet saavansa tehtävänsä tehtyä 10 päivää etuajassa, vaikka kertoivat saaneensa aiemmat kotitehtävänsä tehtyä vain päivän ennen määräaikaa – kuten lopulta kävi tässäkin tapauksessa. [4]

Ulkopuolen näkemyksen menestykselle on tarjottu useita selityksiä. Yksi niistä on, että ajattelemme helposti kaikkia niitä tapoja, joilla projekti voisi mennä hyvin. Emme kuitenkaan osaa kuvitella kaikkia niitä tapoja, joilla se voisi mennä vikaan. Ihmiset eivät useinkaan myöskään erikseen pohdi, mitä haasteita projekti voisi kohdata ja miten niihin voisi varautua. Kun joukkoa psykologian opiskelijoita pyydettiin pohtimaan ennusteitaan ja niiden yksityiskohtia ääneen, 45 opiskelijaa 67:stä pohti mitä aikoi tehdä saadakseen kouluprojektinsa valmiiksi. Kuitenkin vain kaksi mietti mahdollisia tulevia ongelmia suunnitelmassaan, ja vain yksi pohti mitä vaikeuksia oli kohdannut vastaavien projektien suhteen menneisyydessä [2].

Mahdollisten tulevien ongelmien puntarointi saattaisi kuitenkin auttaa. Tutkimus on osoittanut, että konkreettisempi suunnittelu lisää yleisesti ottaen todennäköisyyttä saada jokin asia tehtyä suunnitellun ajan sisällä. Eräässä tutkimuksessa opiskelijoille annettiin tehtäväksi kirjoittaa essee viimeistään kaksi päivää jouluaaton jälkeen. Osaa opiskelijoista pyydettiin laatimaan toteutusaikomus, joka ilmaisi missä ja milloin he kirjoittaisivat esseensä. Heistä 62% sai esseen tehtyä ajoissa, siinä missä vain 23% niistä, joita ei ollut ohjeistettu tekemään toteutusaikomusta, sai esseen kirjoitettua aikarajan sisällä. [3] Onnistumistodennäköisyyttä voisikin auttaa myös se, mikäli miettisi aiempia tyypillisesti kohtaamiaan ongelmia, ja kehittäisi toteutusaikomukset niiden välttämiseen.

Murphyjitsu

Murphyjitsu on leikkimielinen nimi tekniikalle, jota voi käyttää parantaakseen todennäköisyyttä, että suunnitelmat onnistuvat. Yhtenä sen ajatuksena on, että sisäpuolen näkemys on usein epäluotettava koska ihmiset eivät erikseen mieti mahdollisia ongelmia ja suunnitelmia niiden välttämiseen. Murphyjitsussa taas keskitytään nimenomaan miettimään mahdollisia ongelmia ja niiden välttämistä.

Se menee seuraavasti:

1. Valitse jokin projekti tai suunnitelma, joka sinulla on.
2. Päätä tarpeeksi konkreettinen tavoite, että pystyt kuvittelemaan sen epäonnistumisen. (Esimerkiksi mikäli haluat saada sen loppuun viikkoa ennen deadlinea, voit kuvitella miten sittenkin päädyt tekemään sen viimeisenä päivänä.)
3. Kysy itseltäsi miten yllättynyt olisit, jos mielikuvasi toteutuisi ja epäonnistuisit? (jos et muista tästä tekniikasta mitään muuta, muista ainakin tämä kysymys)
4. Mikäli mielikuvasi yllättäisi sinua suuresti, olet valmis! Toivon mukaan sinulla on nyt toimiva projekti.
5. Mikäli näin ei ole, niin kysy itseltäsi: mikä voisi aiheuttaa epäonnistumisen? Kun keksit todennäköisimmän syyn, muuta suunnitelmaasi siten, että saat sen epäonnistumisen vältettyä.
6. Ota uusi suunnitelmasi ja palaa vaiheeseen 3 tarkistamaan, miten yllättynyt olisit jos se onnistuisi tai epäonnistuisi.

Esimerkki: kysyn itseltäni, miten yllättynyt olisin, jos saisinkin esseeni kirjoitettua viime hetkellä juuri ennen deadlinea. Totean, että en lainkaan.

Mikä voisi mennä vikaan? Ehkä minulla on useimpina päivinä niin paljon muuta tekemistä, eikä essee tunnu kiireelliseltä juuri silloin, että en tilaisuuden tullen jaksakaan tehdä esseetä. Miten voisin korjata asian? Ehkä voisin erikseen varata tietyn ajankohdan, jolloin kirjoittaisin esseetä, esimerkiksi tullessani illalla kotiin. Teen toteutusaikomuksen, ”kun tulen kotiin, alan kirjoittaa esseetäni”. Miten yllättynyt olisin nyt, jos suunitelma ei toimisikaan? En vieläkään kovinkaan yllättynyt.

Mikä voisi olla vikana uudistetussa suunnitelmassani? Ehkä en kotiintullessani jaksa kirjoittaa esseetä, vaan alan todennäköisemmin silti tekemään jotain muuta. Miten voisin välttää tämän? Ehkä voisin sopia kaverin kanssa, että kirjoitetaan esseetä kirjastossa yhdessä, ja otan mukaan energiajuomaa piristämään itseäni. Päätän sopia tästä kaverini kanssa. Miten yllättynyt olisin, jos tämä suunnitelma ei toimisikaan? Ehkä vähän, mutta vain vähän.

Mikä suunnitelmassa voisi vielä olla mukana? Ehkä kumpikaan meistä ei kirjastossakaan jaksa työstää esseetä, vaan päädymme juttelemaan jostain ihan muusta. Mitäs sille riskille voisi tehdä? Ehkä voisimme erikseen sopia, että istahduttuamme alas kirjastoon voisimme käyttää jotain motivaatiota lisäävää tekniikkaa, kuten vaikka mielikuvien vastakkainasettelua, ennen kuin sanomme mitään muuta. Miten yllättynyt olisin nyt, jos en saisikaan asiaa tehtyä? Nyt alkaisi jo tuntua melko yllättävältä. Päätän kokeilla tätä.

Murphyjitsu ja tutkimustieto

Murphyjitsua ei tietääksemme ole tässä muodossaan tutkittu tieteellisesti, mutta usealle Kehitystön tapaamisissa olleelle on ollut siitä apua, ja se muistuttaa monessa mielessä useita tutkittuja tekniikoita. Osana mielikuvien vastakkainasettelua on askel, jossa haetaan suurin este unelmansa täyttymiselle ja muodostetaan toteutusaikomus sen kiertämiselle. Murphyjitsua voi pitää tämän varianttina, jossa kerta toisensa jälkeen muodostetaan uusi suunnitelma ja kysytään itseltä mikä olisi suurin este sen onnistumiselle, kunnes saadaan toimiva suunnitelma. Murphyjitsu auttaa myös luonnollisesti ajattelemaan asiaa ulkopuolisen näkökulmasta ”miten yllättynyt olisit”-kysymyksen kautta, koska se tuo helposti mieleen kaikki ne aiemmat kerrat, kun jokin vastaava projekti on tai ei ole onnistunut.

Murphyjitsun ”mikä voisi aiheuttaa epäonnistumisen”-kohta muistuttaa myös ns. premortem -tekniikkaa. Premortemissa osallistujia ohjeistetaan kuvittelemaan, että he ovat tehneet jonkin päätöksen, ja että päätöksen seuraukset ovat ajan kanssa osoittautuneet katastrofaalisiksi. Sen jälkeen heitä pyydetään ideoimaan, mikä tuo katastrofi olisi ollut ja mikä sen aiheutti. Premortemin toimivuudesta ei ole tutkimustietoa, mutta sitä on joidenkin raporttien saatu hyviä kokemuksia liike-elämässä [5].

Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.