Tapasin Oliverin hostellihuoneessa Berliinissä. Tulin sisään ovesta, ja hän ja porukka muita istuivat sängylläni keskustelemassa filosofiasta. Koska olin juuri saapunut lesswrong-verkkoyhteisön miittiin, jokin tämänkaltainen oli ollut odotettavaakin, ja liityin mukaan pohtimaan manipuloimisen määritelmää ja eettisyyttä. Seuraavana päivänä hän veti muistitekniikoita ja oppimista käsitteleviä työpajoja, enkä voinut lähteä tapaamisesta ennen kuin olin kertonut miten paljon olin pitänyt hänen lämminhenkisyydestään ja innostuneisuudestaan.
Pysyttelimme yhteydessä Suomeen palattuanikin. Eräänä päivänä hän mainitsi hänellä olevan stressiä ja haasteita, joista hänen olisi hyvä keskustella jonkun kanssa. Tarjouduin soittamaan hänelle videopuheluita ja toimimaan kuuntelijana. Koska hän ei tahtonut tehdä tapaamisista liian yksipuolisia, sovimme että kuuntelisin häntä puolet ajasta. Toisen puolen ajasta hän taas kuuntelisi minun kertoessani omasta elämästäni.
Puhuimme siitä mitä viime viikolla oli tapahtunut, ja erityisesti siitä, mitä haasteita meillä oli, miten aioimme päihittää ne ja mitä suunnittelimme tekevämme elämällämme seuraavaksi. Kumpikin kuunteli vuorollaan, esitti tarkentavia kysymyksiä, ja tarjosi tukea ja myötätuntoa. Haluttaessa esitimme kommentteja. Suunnitelmien ja unelmien säännöllinen käsitteleminen auttoi pitämään ne kirkkaana mielessä. Vaikeuksien kestäminenkin oli helpompaa, kun tiesi aina että pian olisi tapaaminen jossa niistä voisi puhua.
Vaikka emme sitä sillä nimellä kutsuneetkaan, se mitä Oliverin kanssa teimme oli ns. vertaisohjausta (vertaiscoachausta, peer coaching), joka on tutkittu elämänparannustekniikka. Ohjaus on keskustelua, jossa ohjaaja tukee ohjattavan pyrkimystä kehittää toiminta- ja ajattelutapojaan ja ratkaista ongelmiaan. Ohjaaja ei pyri tarjoamaan ratkaisuja, vaan auttaa ohjattavaa löytämään omat ratkaisunsa.
Miten ohjata?
Pyri kysymään ja ymmärtämään, älä ehdottamaan.
“Sain paljon siitä, että pystyin heittämään ihmisille ideoita ilman pelkoa siitä, että he tuomitsisivat tai koettaisivat tarjota neuvoja tai ratkaisuja. Saatoin vain tulla vertaisohjausryhmään ja alkaa puhumaan jostain päässäni olleesta ajatuksesta, ja 20 minuuttia myöhemmin minulla oli siitä tosi hyvä olo, vaikken aiemmin edes tiennyt mitä sanoisin siitä. Koin sen todella hyödylliseksi.” — erääseen vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, s. 98]
Toisen kertoessa ongelmistaan tulee herkästi kiusaus ehdottaa niihin ratkaisua. Pahimmillaan huono ehdotus kuitenkin tuottaa kuulijassa sen olon, ettei toinen ymmärrä hänen tilannettaan ollenkaan. (Miten monta kertaa olet itse kokenut tämän?) Ohjauksessa pyritään ensisijaisesti tukemaan toista omien ratkaisujensa löytämisessä, sen sijaan että ohjaaja kertoisi miten asiat tulee ratkoa.
Hyvä ohjaaja on valmis käyttämään paljon aikaa ollen vain hiljaa ja kuunnellen tarkkaavaisesti. Ehdotusten sijaan hän esittää ensisijaisesti kysymyksiä, jotka auttavat häntä sekä ohjattavaa ymmärtämään tilanteen paremmin. Hän pyrkii myös ajoittain tiivistämään ohjattavan siihenastiset sanottavat omin sanoin, sekä ilmaistakseen ohjattavalle että hänet on kuultu, että saadakseen ohjattavan selventämään mahdollisia epäselvyyksiä.
Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ehdotuksia voisi koskaan esittää, mutta niiden kanssa ollaan varovaisia. Vähintäänkään niitä ei esitetä, ennen kuin ohjattava itse ilmaisee haluavansa niitä.
Pyri ratkaisukeskeisyyteen
“Sanoisin, että ohjelma sai minut pohtimaan käytösmallejani paljon. Ja erityisesti tavoitteiden asettamista … Asetat tavoitteen, olet vastuussa ryhmälle ihmisiä, pidät huolta siitä että se on saavutettavissa, pidät huolta siitä että tulee tehdyksi, että se tulee tehdyksi ajoissa, että pystyt tekemään sen … sen oppiminen, miten asettaa tavoitteita, on muuttanut käytöstäni paljon.” — vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, s. 103]
Ongelmakeskeisessä lähestymistavassa keskitytään analysoimaan ongelmaa ja sen syitä. Sitä kuvaavat kysymykset kuten “miten tämä ongelma alkoi”, “mitä ajatuksia sinulla on tästä ongelmasta”, ja “miten tämän ongelman ajattelu vaikuttaa sinuun”. Ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa taas keskitytään siihen, miten ongelmat voitaisiin ratkaista. Sitä kuvaavat kysymykset kuten “kuvittele että ongelmaan olisi maagisesti löytynyt ratkaisu, ja kerro millainen se olisi”, “kuvaa tapoja saada tämä ratkaisu aikaan”, ja “mitä ajatuksia sinulla on tästä ratkaisusta”. [5]
Ratkaisukeskeisten lähestymistapojen suosio terapeuttien keskuudessa on kasvanut viime vuosikymmeninä. Niitä on myös testattu ohjauksessa. Ne vaikuttaisivat alustavasti paremmilta kuin ongelmakeskeiset. Yhdessä satunnaistetussa tutkimuksessa (n = 225) ratkaisukeskeiset ohjauskysymykset olivat parempia lisäämään myönteisiä tunteita, vähentämään kielteisiä, vahvistamaan ihmisten uskomusta kykyynsä ratkaista ongelmat, sekä tuottamaan uusia tapoja saavuttaa tavoitteensa [5].
Pyri konkreettisiin ja mitattaviin tavoitteisiin
Olin jäänyt jälkeen yhdellä kurssilla, ja muut ryhmäläiset olivat ehdottaneet erilaista tapaa jolla ottaa vähän kerrallaan kiinni, sen sijaan että koettaisin tehdä kaiken kerralla. Tekisin sitä ajoittain, niin että joka kerralla saisin vähän ylimääräistä tehtyä tavallisten kurssitöiden lisäksi. Ja näiden viikottaisten tapaamisten avulla sain pidettyä itseäni vastuussa niistä pienistä rakseista joita olin keräämässä. — vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, 103]
Ohjaus pyrkii pohjimmiltaan antamaan ohjattavalle uusia tapoja edistää tavoitteitaan ja ratkoa ongelmiaan. Sen vuoksi on tärkeää ainakin pyrkiä siihen, että ohjattavalla olisi kunkin ohjauskerran lopussa jokin konkreettinen toteutusaikomus: tavoite ja käsitys siitä, mitä aikoo seuraavaksi tehdä siihen pyrkiäkseen. Tavoitteen olisi hyvä olla tarpeeksi selkeä, jotta seuraavan tapaamisen aikaan voisi arvioida, onnistuiko se ja miten sitä kannattaisi yrittää jos ei onnistunut.
Ohjauskerran rakenne jaetaan usein neljään vaiheeseen ns. GROW-mallin mukaisesti:
- Tavoite (Goal): Tämä vaihe käsittelee sitä, mitä ohjattava haluaa saavuttaa. Hyvä tavoite on täsmällinen, saavutettava ja hyödyllinen. On selkeää milloin se on onnistunut tai epäonnistunut, ja se pyritään saavuttamaan johonkin tiettyyn aikaan mennessä.
- Nykytila (Reality): Tämä vaihe käsittelee sitä, mikä on nykytila suhteessa tavoitteeseen. Esimerkiksi miksi tavoitetta ei ole vielä saavutettu, ja mitä sen saavuttamiseen tarvittaisiin? Onko ohjattava jo koettanut tehdä jotain tavoitteen saavuttamiseksi? Miksi tavoite on tärkeä?
- Mahdollisuudet (Options): Tämä vaihe käsittelee sitä, mitä tapoja tavoitteen saavuttamiseen olisi. Mitä voisi tehdä? Onko heti mieleentulevien lähestymistapojen lisäksi jotain muuta? Mitä etuja ja haittoja kullakin lähestymistavalla olisi?
- Tie Eteenpäin (Way Forward): Tämä vaihe käsittelee sitä, mitkä ovat konkreettiset seuraavat askeleet tavoitteeseen. Mitkä keksimistänne mahdollisuuksista ovat parhaat? Saatteko luotua toteutusaikomusta?
Näin kirjoitettuna rakenne näyttää suoraviivaiselta, mutta käytännössä se on harvoin sitä – joskus ohjattava saattaa löytää tien eteenpäin jo nykytila-vaiheessa, ja toisaalta nykytilan pohtiminen voi usein muuttaa tavoitetta ja johdattaa määrittelemään sen uudestaan. Ohjaustutkija Anthony Grant on kommentoinutkin, että GROW voi käytännössä olla enemmänkin GRGROGROOGROWOGORW, eikä tästä kannata huolestua [6].
Mitä seuraavaksi?
Yllä käsiteltyjä ohjeita voi periaatteessa soveltaa milloin tahansa kun tarvitsee tukea tai auttaa jotakuta muuta. Ehdotusten korvaaminen kysymyksillä voi olla hyväksi myös aivan tavallisessa keskustelussa! Jos kuitenkin haluat saada näistä ohjeista kaiken irti, harkitse että etsisit jonkun ihmisen, jonka kanssa tahtoisit harrastaa säännöllistä vertaisohjausta. Voitte sopia tapaavanne (fyysisesti tai virtuaalisesti) esimerkiksi pari tuntia viikossa, ja tarkkailla koetteko hyötyvänne tapaamisista.
Kehitystö järjestää myös työpajoja ja kokoontumisia, jossa harjoitellaan vertaisohjaustaitoja, ja josta voi etsiä itselleen ohjausparia. Seuraavista tapahtumista saat parhaiten tiedon Kehitystön kotisivuilta.
Tutkimusta ohjauksesta
”Huomasin henkisissäkin kyvyissäni valtaisan eron niinä lukukausina kun osallistuin [vertaisohjausohjelmaan], verrattuna niihin joiden aikana en osallistunut … Koska muut meneillään olevat asiat eivät häirinneet minua, tuntui että olin tarkkaavaisempi tunneilla, ja kykenevämpi tekemään ja keskittymään kotitehtäviin. Tiesin että oli aika ja paikka jossa niitä asioita voisi käsitellä, sen sijaan että niistä olisi tarvinnut huolehtia jatkuvasti.” — vertaisohjausohjelmaan osallistunut opiskelija [1, s. 97]
Tämänhetkinen tutkimustieto ohjauksen hyödyistä on rajallista, mutta alustavasti lupaavaa. 18 tutkimusta ja yhteensä 2090 henkilöä kattanut meta-analyysi [2] totesi ohjattavien hyötyvän merkittävästi, mm. taitojen, hyvinvoinnin, asenteiden ja itsesäätelyn saralla. Kirjoittajat kuitenkin totesivat, että vaikka julkaisuharhasta ei muutaman testin perusteella näkynytkään merkkejä, nämä testit saattavat olla harhaanjohtavia kun tarkasteltujen tutkimusten määrä on niin pieni kuin oli. Valtaosa tutkimuksista perustui myös itseraportointiin, mikä ei ole kaikkein luotettavin tapa kerätä tietoa.
Mainittu tutkimus keskittyi ammattilaisohjaukseen. Muutaman alustavan tutkimuksen mukaan ohjaus on hyödyllistä silloinkin kun kyse on vertaisohjauksesta jossa ohjaajat eivät ole koulutettuja ammattilaisia [1, 3], joskin näyttö tästä on hieman ristiriitaista ja ammattilaisohjaus on selkeästi vielä hyödyllisempää [4].
Aikamme tapaamisiamme jatkettuamme Oliver muutti Yhdysvaltoihin, ja aikaerot tekivät tapaamisistamme sen verran hankalia, että ne jäivät pois. Tuoreeltaan aloitin kuitenkin samanlaisen järjestelmän toisen ystäväni Antin kanssa. Tapaamiset ovat taas toimineet hyvin ja auttaneet kumpaakin meistä parantamaan elämäämme.
Aiheesta syvemmin kiinnostuneelle artikkelin lopusta löytyy vielä lähdeviitteitä ja kiitokset.
Piditkö tästä artikkelista? Lähetä meille sähköpostisi niin ilmoittelemme uusista ja mielenkiintoisista jutuista. Liity listallemme tästä linkistä. Voit myös seurata meitä Facebookissa ja Twitterissä.
Kiitokset
Tämä teksti on huomattavasti parempi kiitos kaikkien niiden, jotka tarjosivat aiempaan versioon muutosehdotuksia: Antti Vähäkotamäki, Antti Värtö, Touko Kuusi, ja Tuukka Sarvi. Kiitos heille. 🙂
Lähdeviitteet
[1] Sommers, J. K. (2015). From Problem to Promise: An Examination of the Effects of Peer Group Coaching on the Wellbeing of Undergraduate Students (Doctoral dissertation, UNIVERSITY OF MINNESOTA).
[2] Theeboom, Tim, Bianca Beersma, and Annelies E. M. van Vianen. ‘Does Coaching Work? A Meta-Analysis on the Effects of Coaching on Individual Level Outcomes in an Organizational Context’. The Journal of Positive Psychology 9, no. 1 (2 January 2014): 1–18. doi:10.1080/17439760.2013.837499.
[3] Green, L. S., Oades, L. G., & Grant, A. M. (2006). Cognitive-behavioral, solution-focused life coaching: Enhancing goal striving, well-being, and hope. The Journal of Positive Psychology, 1(3), 142-149.
[4] Spence, G. B., & Grant, A. M. (2007). Professional and peer life coaching and the enhancement of goal striving and well-being: An exploratory study. The Journal of Positive Psychology, 2(3), 185-194.
[5] Grant, A. M. (2012). Making positive change: a randomized study comparing solution-focused vs. problem-focused coaching questions. Journal of Systemic Therapies, 31(2), 21.
[6] Grant, A. M. (2011). Is it time to REGROW the GROW model? Issues related to teaching coaching session structures. The Coaching Psychologist, 7(2), 118-126.
Kehitystön Blogi 
Yksi vastaus artikkeliiin “Vertaisohjaus – miten tukea ja auttaa ystäviäsi?”